Pelicans OFF ICE Pelileirin tunnelmissa
12.6.2017 14:32 Uutiset / Pääsivusto

Yhteisössä on voimaa - Pelicansin lätkä- ja säbäväki OFF ICE Pelileirin päätöspäivän yhteiskuvassa

Pelicans OFF ICE Pelileiri vietiin läpi koululaisten ensimmäisellä lomaviikolla liikunnallisissa tunnelmissa

Maanantaina 5.6. Lahden Suurhalliin kokoontui yhteensä n. 130 05-10-syntynyttä nuorta pelaajanalkua. Kiekko- ja säbäväki oli pohtinut yhteistyössä leirisisältöjä osalle päivistä niin, että turkoosi Pelicans olisi jatkossa entistä yhtenäisempi myös eri lajien välillä. Maanantaina tutustuttiin omaan ryhmään ja laadittiin leirisääntöjä, joiden pohjalta toimien kaikilla olisi varmasti mukava leiriviikko edessä.

Heti tiistaina lajit yhdistivät voimansa ja eri ikäisten välillä pelattiin yhteinen säbäturnaus, jonka tuoksinassa iloisia ilmeitä näkyi ympäri Suurhallia ja hiki virtasi lasten otsalla. Välillä turnauksen tohinassa varsinkin vanhimpien ikäluokkien peleissä nähtiin erittäin kilpailuhenkistä kamppailua, mutta turnaus vietiin läpi hyvässä yhteishengessä.

Keskiviikon ja torstain ohjelmassa kiekkopuolella oli lajikokeiluja Lacrossen ja kamppailulajien parissa ja iltapäivissä päästiin hiomaan lajitaitoja eri lajien parissa vaihtelevassa ympäristössä eri välineisiin tutustuen. Monille pelaajanaluille leirin kohokohtia oli Pelicans-pelaajavieraiden tapaaminen. Uusista hankinnoista paikan päällä kävivät Aleksi Mustonen keskiviikkona ja Casimir Jurgens torstaina - miehet jo odottelivatkin hyvillä mielin tulevaa kautta Isku Areenalla. BUKK taitoharjoitteluvälineet tulivat myös jo viime kaudesta tutulle Aleksi Rekoselle tutuksi, kun nimikirjoitustenjaon yhteydessä miteltiin leirin taitonikkarin herruudesta. Lahtelaiselle kiekkoyleisölle hyvinkin tuttu Heinon Henkka jakoi kuulumisiaan remonttihommista ja ehtipä hän antaa oman mailansa palkinnoksi leirin päätökseenkin.

Leirin päätöspäivänä koko porukka vietti yhteisen toimintapäivän Radiomäen urheilukentällä ja sen läheisyydessä eri lajeja harrastaen ja eri toimintapisteillä tieto- ja laukaisutaidoissa mitellen. Toiminnantäyteisen päivän jälkeen jokainen leiriläinen oli varmasti viikonloppuvapaansa ansainnut. Iso kiitos leirillä toimineille ohjaajille, Lahti Lacrosselle, Lahti Gentaille, BUKKille The Game taitokisan järjestämisestä, CCM:lle ja Team Sportia Hockeylle, Pelicansille, Härmän SnackPointille leirin välipaloista, Ravintola Lämärille maittavista lounaista ja Suurhallin sekä Radiomäen yhteistyökykyiselle henkilöstölle ja tietenkin kaikille leiriläisille! Mukavaa kesää kaikille monipuolisesti liikkuen!


   
Lisää uutisia
Kiekkoreipas ry
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031
Kategoriat